HISTORIAA
Seura perustettiin 5.2.1950. Toiminta aloitettiin Nilsiän Nujakan
naisjaostona. Koska vain itsenäinen seura voi liittyä SNLL:oon, niin jo seuraavassa kokouksessa 20.2. 1950 päätettiin perustaa oma seura.

Toiminta oli innostunutta heti aluksi. Seuraavan kymmenen vuoden aikana se tasaantui hiljaisemmaksi.
1960-luvulla alkoi ”Hilkan-kausi” (puheenjohtajana Hilkka Kaasinen). Jäsenmäärä kasvoi räjähdysmäisesti noin 400 jäseneen. Toiminta monipuolistui. Pelattiin pesäpalloa, lentopalloa, järjestettiin luistelukursseja, nappulahiihtoja.
Tiistaista tuli naistenilta, sen oppivat perheiden miespuolisetkin jäsenet. Silloin äitien piti päästä jumppaamaan voimistelusalille. Ensin ala-asteen saliin ja sitten liikuntasalin valmistuttua 1982 yhä erilaisimpiin ryhmiin liikuntatalolle, myös kuntosali mukaan lukien. Pipsan Korhosen tanhuryhmässä oli n. 40 tanhuajaa.
Ohjaajia koulutettiin runsaasti tehokkaan, monipuolisen toiminnan hoitamiseksi. Seura otti vastuun myös aivan pienimpienkin liikkumisen opastamisesta. Aloitettiin Äiti-lapsi –voimistelu. Myös telinevoimistelu kiinnosti tyttöjä. Telinevoimistelussa edettiin kilpailutasolle.
Monipuolisesta toiminnasta huolehtiminen vaatii rahaa. Alkuvuosina rahaa oli hankittu erilaisilla tempauksilla, myyjäisillä,
suljetuilla tanssiaisilla, arpajaisilla ja 1960-1970 -luvuilla Halssin
ravintolatoiminnalla. Vuonna 1977 saatiin ensimmäisen kerran kunnan avustusta.
Vuonna 1980 järjestettiin ensimmäinen Liikuntanäytös. Nyt osallistuttiin myös voimistelukilpailuihin ja niitä myös järjestettiin liikuntasalissa.

Yleisö otti seuran järjestämät tilaisuudet suopeasti vastaan kansoittaen runsaslukuisesti Liikuntasalin. Seura sai näistä tilaisuuksista rahallista tukea toiminnalleen.
Nilsiän Naisvoimistelijat on osallistunut Piirin järjestämiin ja
Valtakunnallisiin tapahtumiin vuodesta 1953 lähtien. Jälleen vuonna 2006 ollaan menossa SunSvoli-tapahtumaan. Isoihin tapahtumiin on osallistuttu samanlaisiin asuihin pukeutuneina. Seuralaisille on hankittu jo kolme erilaista ulkoiluasua. Yhteisellä pukeutumisella halutaan lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta.
|